Mänttä-Seura - etusivulle  
Etusivu     Yhteystiedot     Keskustelupalsta     Sivukartta
 

Seuran säännöt

Mänttä-Seuran uudistetut säännöt hyväksyttiin seuran jäsenkokouksessa 28.4.2006.

Mänttä-Seura ry.


Nimi ja kotipaikka

01. §  Yhdistyksen nimi on Mänttä-Seura ja sen kotipaikka on Mäntän kaupunki.


Tarkoitus ja sen toteuttaminen

02. §  Yhdistyksen tarkoituksena on

  1. työskennellä Mäntän sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten olojen kehittämiseksi sekä viihtyisyyden lisäämiseksi paikallisen omaleimaisuuden ja mänttäläisten erityispiirteiden pohjalta lähtien.
  2. toimia kokonaisvaltaisen kotiseututyön tavoitteiden saavuttamiseksi mänttäläisen paikalliskulttuurin, ympäristönsuojelun ja maisemanhoidon sekä matkailun aloilla.
  3. olla Mäntän asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä.
  4. syventää mänttäläisten kotiseuduntuntemusta ja paikallishenkeä sekä pyrkiä kaikin tavoin lisäämään heidän kiintymystään kotiseutuunsa.

03. §  Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys

  1. Mäntän asukkaiden etujärjestönä osallistuu aluetta koskevaan suunnitteluun ja pyrkii vaikuttamaan päätöksentekoon.
  2. tekee aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja viranomaisille.
  3. on yhteistyössä kotiseututyön keskusjärjestöjen, Mäntän kaupungin sekä muiden samoja päämääriä toteuttavien yhteisöjen kanssa.
  4. suorittaa ja tukee kotiseutua koskevaa tallennus-, tutkimus- ja julkaisutoimintaa.
  5. harjoittaa museotoimintaa.
  6. järjestää kokouksia, luento- ja esitelmätilaisuuksia sekä muuta yhdistyksen sisäistä ja ulospäin suuntautuvaa koulutus- ja tiedotustoimintaa.
  7. järjestää kotiseutupäiviä sekä muita juhla-, taide- ja viihdetilaisuuksia.
  8. toimeenpane näyttelyjä, retkiä ja opintomatkoja.
  9. tukee paikallista harrastustoimintaa.
  10. pyrkii muillakin samankaltaisilla tavoilla toteuttamaan tärkeinä pitämiään tarkoitusperiä ja tavoitteita.

04. §  Yhdistys voi toimintansa tukemiseksi ottaa vastaan avustuksia ja lahjoituksia, omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta, harjoittaa kustannustoimintaa, tavanomaista kioskikauppaa ja kahvilaliikettä sekä asianmukaisella luvalla toimeenpanna arpajaisia ja rahankeräyksiä.

05. §  Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

Jäsenet

06. §  Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt.

Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa

Varsinaiset jäsenet ja kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.

Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.

Jäsenen eroaminen ja erottaminen

07. §  Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen toimii yhdistyksen sääntöjä tai periaatteita vastaan tai laiminlyö jäsenmaksun suorittamisen kolmena perättäisenä vuonna.

Jäsenmaksu

08. §  Jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen varsinaisille ja kannattaville jäsenille, sekä jäsenmaksun suorittamisen ajasta ja tavasta päättää yhdistyksen syyskokous.

Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja.

Yhdistyksen kokous

09. §  Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.

Yhdistyksen kevätkokous pidetään tammi-maaliskuussa ja syyskokous loka-joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä.

Kutsu yhdistyksen kokoukseen ja kokouksen esityslista on lähetettävä kirjeitse tai sähköpostitse kullekin yhdistyksen jäsenelle vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta jäsenen jäsenluetteloon ilmoittamaan osoitteeseen.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty jollekin hallituksen jäsenelle.

10. §  Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. kokouksen avaus
  2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa  
  3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. esitetään tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastajien lausunto
  6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. kokouksen avaus
  2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa  
  3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio
  6. päätetään jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle kalenterivuodelle
  7. päätetään hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista
  8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet siten kuin pykälässä yksitoista (11. §) määrätään
  9. valitaan yksi tilintarkastaja ja varatilintarkastaja
  10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

Hallitus

11. §  Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja kymmenen (10) muuta varsinaista jäsentä sekä kaksi (2) varajäsentä.

Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna on läsnä.

Toimikunnat

12. §  Hallitus voi erityistä asiantuntemusta vaativien tehtävien suorittamista varten asettaa avukseen toimikuntia.

Toimikuntien jäsenille maksettavat palkkiot ja muut korvaukset vahvistaa hallitus.

Äänestykset hallintoelimissä

13. §  Äänestykset yhdistyksen hallintoelimissä, ellei säännöissä ole toisin määrätty,  ratkaistaan kokouksessa läsnäolevien ehdottomalla enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

14. § Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja, kukin  erikseen, taikka hallituksen tähän tehtävään määräämät toimihenkilöt, kaksi yhdessä.

Tilikausi ja tilintarkastus

15. §  Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään neljätoista (14) päivää ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kolme (3) päivää ennen kevätkokousta hallitukselle.

Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

16. §  Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

17. §  Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.

Siirry sivun alkuun